Matkustaminen ulkomaille koiran kanssa

Egor gordeev X Hm Yp9 K Dn9c unsplash

Muutama vuosi sitten lemmikin mukaan ottaminen matkalle helpottui, etenkin EU:n sisällä mutta myös tiettyihin EU:n ulkopuolisiin maihin. Tämä artikkeli antaa vinkkejä siitä, mitä täytyy muistaa ja tarkistaa, ennen kuin päättää ottaa lemmikin mukaan reissuun.

Eläinlääkärin etävastaanotto
  • Eläinlääkärin vastaanotto netissä
  • Sisältyy useisiin eläinvakuutuksiin
  • Auki 7-24, vuoden jokaisena päivänä

Johdanto

On hyvä pitää mielessä, että säännöt eläimen kanssa matkustamisesta voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Näin ollen on tärkeää AINA tarkistaa säännöt Ruokavirastosta ennen matkaan lähtöä. Ajankohtainen tieto löytyy Ruokaviraston kotisivulta.

Eläimen omistajalla on vastuu ottaa selvää vallitsevista säännöistä ja varmistaa, että kaikki on kunnossa matkaa varten. Tarkista säännöt hyvissä ajoin ennen matkaa (vähintään pari kuukautta, pidempikin aika saatetaan tarvita, jos aikoo matkustaa EU:n ulkopuolelle), sillä kaikkien lupien ja rokotusten voimaan saattaminen voi viedä aikaa. On myös hyvä tietää, että säännöt ovat erilaiset riippuen siitä, matkustaako eläin omistajansa kanssa, vaihtaakseen omistajaa (myynti, uudelleensijoitus, annetaan pois, adoptoidaan), tai jos matkustaa hyvin monen eläimen kanssa. Tämä artikkeli käsittelee tilanteita, joissa eläin matkustaa omistajansa kanssa esim. lomamatkalle, kilpailuun tai astutukseen, tai jos olet ostanut koiran ulkomailta ja matkustat kotiin sen kanssa.

Onko koiran parempi lähteä mukaan vai jäädä kotiin?

Jos aiot olla poissa vain lyhyemmän aikaa esimerkiksi lomailla muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, on eläimelle usein parempi olla tulematta mukaan ja olla sen sijaan koiravahdin luona. Jos matka pitää sisällään pitkiä lentoja lennon vaihdoilla, on järkevää miettiä, voiko välttää eläimen mukaan ottamista. Monet eläimet stressaantuvat joutuessaan olemaan kuljetuskopassa lentokoneen rahtitilassa, jossa äänet ovat kovia. Pienemmät koirat saavat usein tulla matkustamoon, mutta sielläkin on usein kova häly.

Jos olet päättänyt ottaa eläimen mukaan matkalle, on järkevää opettaa koira hyvissä ajoin tuntemaan olonsa turvalliseksi kuljetuskopassa. Tämä vähentää riskiä, että eläin tuntisi olonsa pelokkaaksi tai hyvin stressaantuneeksi matkan aikana. Jos olet epävarma siitä, kuinka eläimen saa tuntemaan olonsa turvalliseksi kuljetuskopassa, voit saada vinkkejä etsimällä internetistä tietoa esim. hakusanoilla “koiran häkkitreeni” tai “koiran häkkileikit”, tai vielä mieluummin ottamalla yhteyttä taitavaan koirankouluttajaan tai käytösasioihin perehtyneeseen eläinlääkäriin avun saamiseksi. Täällä voitte varata tapaamisen käytösneuvojallemme FirstVetillä.

Lentoyhtiöillä on usein omat määräyksensä koskien kopan kokoa ja muotoa. Tämä tarkoittaa, että säännöt tulee aina tarkistaa etukäteen käyttämältään lentoyhtiöltä. On tärkeää tietää myös, että tiineenä olevia koiria ei saa kuljettaa kahteen viikkoon ennen odotettua synnytystä, eikä ensimmäisen viikon aikana synnytyksen jälkeen.

Matkustaminen EU:n sisällä

EU:n sisällä koiran kanssa matkustettaessa vaaditaan tällä hetkellä (huhtikuu 2021) seuraavaa:

  • Tunnistusmerkintä mikrosirulla (jos eläimellä on tatuointi, joka on tehty ennen 3.7.2011 ja se on luettavissa, on se hyväksytty)
  • Voimassa oleva raivotautirokote hyväksytyllä rokotteella. Eläimen täytyy olla tunnistusmerkitty ja vähintään 12 viikkoa vanha ensimmäisellä rokotuskerralla. Perusrokotusten jälkeen täytyy kulua vähintään 21 vuorokautta ennen matkan alkua.
  • EU-passi lemmikkieläimille
  • Tietyt maat voivat myös vaatia, että eläin tulee olla lääkitty ekinokokkia vastaan
  • Ruotsiin vietäessä täytyy ilmoittautua tullille

Matkat EU:n ulkopuolelle

Säännöt vaihtelevat maittain ja on omistajan vastuulla tarkistaa, mitä vaatimuksia kohdemaalla on.

Tuontisäännöt koiran tuomisesta Suomeen riippuvat maasta, josta eläin tuodaan (lentokoneella/laivalla/maata pitkin). Voimassa olevat määräykset löytyvät Ruokaviraston sivuilta.

Mitä tulee eläinten viemiseen Suomesta EU:n ulkopuolelle, ei ole olemassa yhtenäisiä sääntöjä vaan säännöt pitää tarkistaa kohdemaan eläinlääkintäviranomaiselta.

Onko kohdemaassa tauteja, joita vastaan koira pitää suojata?

On järkevää tarkistaa, onko esim. lomamatkan kohdemaassa tauteja, joita ei välttämättä ole Suomessa mutta joita vastaan koira on hyvä suojata. Yksi vaihtoehto on ottaa yhteyttä alueen eläinlääkäriin kohdemaassa sekä lukea itse aiheesta niin paljon kuin voi.

Jos aikomuksena on matkustaa lämpimämmille leveysasteille, on syytä miettiä ainakin seuraavia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä:

  • Koiralla tulee olla voimassa oleva rokotus penikkatautia, parvoa, tarttuvaa maksatulehdusta ja kennelyskää vastaan.
  • Raivotautirokote on pakollinen.
  • Suojaa eläin punkkeja ja kirppuja vastaan. Punkkeja löytyy myös ulkomailta; eteläisessä Euroopassa on esimerkiksi riski saada ruskea koirapunkki. Se voi levittää aivan eri tauteja kuin suomalaiset punkit, ja siksi on tärkeää käyttää ennaltaehkäisevää punkkihäätöä. Suurella todennäköisyydellä punkkihäätö suojaa koiraa myös kirpuilta, tarkista tämä pakkausselosteesta.
  • Etelä-Euroopassa hietasääsket ovat tavallisia. Nämä voivat levittää loistautia, leishmanioosia, sekä koiriin että ihmisiin. Leishmanioosia vastaan on olemassa rokote, mutta koska sen suoja ei ole sataprosenttinen, on tärkeää suojata koira hietasääskiltä. Tietyt punkkilääkkeet, esim. Scalibor- panta, suojaavat myös näiltä. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että mikään hyttysmyrkky ei anna varmaa suojaa. Siksi on tärkeää pitää koira sisätiloissa illansuussa, yöllä ja aamunkoitteessa, jolloin hyttyset ovat aktiivisimmillaan.
  • Etelä-Euroopassa on myös riski saada sydänmatotartunta, jota hyttyset levittävät. Kun sydänmadot ovat asettuneet koiran sydämeen ja keuhkoihin ja kasvaneet aikuismuotoonsa, voi niistä olla erittäin vaikea päästä eroon ja ne voivat aiheuttaa vakavia vahinkoja ja pahimmillaan menehtymisen. Siksi Etelä-Euroopassa on tärkeää ennaltaehkäistä sydänmatotartuntoja käyttämällä ennaltaehkäisevää lääkevalmistetta. Esimerkkejä tällaisista valmisteista ovat Interceptor, Stronghold, Nexgard, Milbemax ja Advocate. Ota yhteyttä eläinlääkäriisi reseptiä ja neuvoja varten.
  • Leptospiroosi-rokote voi olla tarpeen. Rokotuksen myötä koira saa suojan vakavia oireita vastaan, vaikka se voi edelleen saada tartunnan. Leptospiroosi-rokotteella on suhteellisen lyhyt vaikutusaika, siksi tarvitaan vähän suunnitelmallisuutta, jotta rokotus voidaan antaa sopivaan aikaan ennen matkaa.
  • Ulkomailla oleilevat koirat tulee madottaa pratsikvantelia sisältävällä valmisteella ennen kotiintuloa, ekinokokki- loista vastaan. Loiset kuten ekinokokki ja sydänmato ovat selvästi tavallisempia muissa maissa verrattuna Suomeen.
  • Älä anna koiran olla tekemisissä katukoirien kanssa.

Vinkki!

Älä unohda ladata sovellustamme puhelimeesi ennen matkaasi. Siten eläinlääkärimme ovat aina vain muutaman klikkauksen päässä.

Lisää artikkeleita aiheesta koira