Seuraava vapaa aika:

Uroskoiran kastraation hyvät ja huonot puolet

FirstVet vastaa

Uroskoiran kastraatioon liittyy sekä etuja että haittoja joista on hyvä olla selvillä ennen päätöksen tekemistä. Eturauhasvaivojen riski on merkittävästi pienempi kastroiduilla uroksilla, myös korostunut sukupuolivietti ja merkkailu vähenevät. Uros ei stressaannu ympäristössä olevista nartuista enää ja sen karkailuhalukkuus vähenee. Ylenmääräinen haistelu ja nuuhkuttelu vähenevät mistä voi olla hyötyä esimerkiksi harrastuksissa. Joskus kastrointi vähentää aggressiivista käytöstä muita uroksia kohtaan. Kastroinnin haittana on aineenvaihdunnan hidastuminen jonka johdosta koira lihoo entistä helpommin mikäli ruuan määrää ei vähennetä ja/tai liikunnan määrää lisätä. Toisaalta hyvin varhainen kastraatio voi heikentää lihasmassan kehittymistä. On hyvä muistaa, että aggressiivisen uroksen käytös ei välttämättä muutu kastroinnin jälkeen. Kastrointia kannattaa harkita tarkkaan ja tietoa etsiä monipuolisesti jotta omat odotukset kastraation vaikutuksesta eivät olisi epärealistisia. Erittäin aran, hermostuneen tai aggressiivisen koiran kohdalla on syytä kesksutella eläinlääkärin ja käyttäytymisasiantuntijan kanssa ennen kastraatiopäätöksen tekemistä. Mikäli operaatioon päädytään, voidaan leikkaus tehdä 6kk iästä eteenpäin.
FirstVet

FirstVet

Viimeksi päivitetty: 2018-02-27
Kategoria: Koira

Lataa FirstVet- sovellus älypuhelimeesi.

Voit käyttää palvelua iPhonella, iPadilla tai Android- laitteella. Sovelluksen voit ladata Google Playsta tai App Storesta.