Seuraava vapaa aika:

Voiko koiran silmätulehdusta hoitaa kotikonstein?

FirstVet vastaa

Jos koiran silmä/silmät rähmivät mutta se pitää molempia silmiä auki, ei hankaa tai siristele ja sen yleisvointi on normaali, voi silmäoireita hoitaa alkuun kotona. Silmät kannattaa puhdistaa päivittäin apteekista saatavalla keittosuolaliuoksella. Niihin voi lisäksi laittaa ihmisille tarkoitettuja, reseptivapaita kostutustippoja (esim. Bepanthen eye, Bevite eye, Artelac). Vaihtoehtoisesti silmiä voi huuhdella reseptivapaalla, lievästi desinfioivalla silmähuuhteella. Mikäli oireilu ei helpota muutamassa päivässä, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. On hyvä pitää mielessä, että silmäoireilu voi joskus olla salakavalaa ja eroa vaarattoman sidekalvontulehduksen ja vakavampien silmäongelmien (esim. uveiitti, glaukooma, sarveiskalvohaava) välillä voi olla vaikea nähdä. Näin ollen on viisasta olla yhteydessä eläinlääkäriin mikäli olo on yhtään epävarma. Hoitoon pääsyn kiireellisyys vaihtelee ongelmasta rippuen. Mahdollisesti vakavia oireita ovat esimerkiksi silmän voimakas siristäminen ja kipu silmässä tai sen ympäristössä. Pikaisesti kannattaa hakeutua eläinlääkäriin myös, mikäli silmä muuttuu sameaksi eikä silmän väriä pysty erottamaan. Muita vakavia merkkejä ovat erisuuruiset pupillit ja äkillisesti ilmaantunut näkökyvyn heikkeneminen tai sokeus.
FirstVet

FirstVet

Viimeksi päivitetty: 2018-02-27
Kategoria: Koira

Lataa FirstVet- sovellus älypuhelimeesi.

Voit käyttää palvelua iPhonella, iPadilla tai Android- laitteella. Sovelluksen voit ladata Google Playsta tai App Storesta.