Seuraava vapaa aika:

Kissa oksentelee ja/tai ripuloi. Voiko sitä hoitaa kotikonstein?

FirstVet vastaa

Niin kauan kun kissa on virkeä, syö ja juo, voi oireita useimmiten hoitaa ja seurata kotona muutaman päivän ajan. Mikäli kissa sitävastoin ei suostu syömään tai juomaan, juotu vesi ei pysy sisällä tai oksennuksessa tai ripulissa on verta, on syytä varata aika eläinlääkäriltä. Mahan ja suoliston toiminnan tasapainottamiseksi kannattaa kissalle tarjota vatsaystävällistä ruokaa pieninä annoksina useaman kerran päivässä. Ruokana voi antaa herkkävatsaisen kissan teollista erikoisruokaa tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kypsennettyä kanafilettä tai valkoista kalaa pieninä paloina. Ruoka kannattaa jakaa 6-8 annokseen ensimmäisinä päivinä. Kerrallaan annettavaa ruokamäärää voi kasvattaa ja annostelukertoja harventaa asteittain siten, että paluu kissan normaaliin ruokavalioon tapahtuu noin viikon kuluessa. Vatsaystävällisen ruokavalion lisäksi on kissalle hyvä antaa apteekista ilman reseptiä saatavaa eläinten maitohappobakteerivalmistetta. Jos kyseessä on ulkoileva kissa, se on hyvä pitää sisällä kunnes oireet helpottavat, jotta oireiden kehittymistä on helpompi seurata. Mikäli oireet eivät helpota kotikonstein muutamassa päivässä tai pahenevat, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
FirstVet

FirstVet

Viimeksi päivitetty: 2018-02-27
Kategoria: Kissa

Lataa FirstVet- sovellus älypuhelimeesi.

Voit käyttää palvelua iPhonella, iPadilla tai Android- laitteella. Sovelluksen voit ladata Google Playsta tai App Storesta.