Seuraava vapaa aika:

Kissani kärsii matkapahoinvoinnista. Mitä voin tehdä?

FirstVet vastaa

On muutamia mahdollisia keinoja auttaa kissaa joka ei pidä matkustamisesta. Ensinnäkin olisi hyvä selvittää, kärsiikö kissa todella matkapahoinvoinnista vai onko kyse lähinnä pelosta. Mikäli kyse on ainoastaan pahoinvoinnista, on vaivaan olemassa reseptilääke. Jos kissa pelkää autolla matkustamista, saattaa se tarvita enemmän apua matkan aikana. Peloissaan olevat kissat usein vaikuttavat stressaantuneilta, maukuvat, kuolaavat, kakkaavat alleen jne. Matkustusstressin minimoimiseksi on hyvä totuttaa kissa kuljetuskoppaan hyvissä ajoin ennen matkaa. Totuttaminen kannattaa tehdä tilanteessa, jossa mitään matkaa ei ole suunnitteilla useampaan kuukauteen. Ensin kuljetuskoppa kannattaa laittaa esille siten, että kissa näkee sen päivittäin. Kissa kannattaa ruokkia kopan lähistöllä. Kun kissa on tottunut syömään ja saamaan herkkuja kopan vieressä, voi ruokakupin siirtää kopan sisälle. Tavoitteena on, että ennenpitkää kissa syö ruokansa kopan sisällä ja ovi voidaan sulkea niin, ettei kissa ahdistu. Kopan sisään voi piilottaa pieniä herkkupaloja ja leluja. On tärkeää, että totuttamisen kanssa edetän riittävän hitaasti. Mikäli kissa missään vaiheessa osoittaa stressaantumisen merkkejä, on edetty liian nopeasti joten on syytä palata askel taaksepäin. Kuljetuskoppaan totuttamisen tukena voidaan käyttää kissan feromonisuihketta (Feliway), tai rauhoittavaa lisäravinnetta (Zylkene, molemmat apteekista tai eläinlääkäriltä). Jos nämä keinot eivät riitä, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, joka voi arvioida, onko kissalle mahdollista määrätä rauhoittavaa lääkevalmistetta. Rauhoittavilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia ja niitä voidaan määrätä ainoastaan terveelle eläimelle, eläinlääkärin päätöksellä. On myös hyvä muistaa, että rauhoittavien lääkkeiden vaikutus loppuu ajallaan ja seuraavalla matkustuskerralla kissa on jälleen aivan yhtä peloissaan. Mikäli kissa pelkä matkustamista kovasti eikä kuljetuskoppaan totuttaminen auta, on viisainta välttää matkustamista kokonaan.
FirstVet

FirstVet

Viimeksi päivitetty: 2018-02-27
Kategoria: Kissa

Lataa FirstVet- sovellus älypuhelimeesi.

Voit käyttää palvelua iPhonella, iPadilla tai Android- laitteella. Sovelluksen voit ladata Google Playsta tai App Storesta.