Seuraava vapaa aika:

Kissan pissa haisee voimakkaammalta kuin ennen. Mistä voi olla kyse?

FirstVet vastaa

Kissan pissan haju voi muuttua useammasta eri syystä. Esimerkiksi ruokavalion muutoksella voi olla vaikutusta virtsan hajuun. Esimerkiksi lähinnä märkäruokaa syövän kissan pissa voi haista miedommalta verrattuna kuivaruokaa syövän kissan pissaan. Virtsan voimakas haju voi johtua myös allaolevasta sairaudesta tai munuaisongelmasta. Mikäli kissalla on voimakkaan virtsan hajun lisäksi virtsaamisongelmia, sillä saattaa olla virtsatietulehdus. Virtsan väkevä haju ei toki yksinään ole virtsatietulehduksen merkki. Jos huomataan, että kissan virtsan haju on voimistunut ja kissan käytöksessä on lisäksi tapahtunut muutoksia, on viisasta ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Vastaanotolle mennessä olisi hyvä viedä mukanaan pissanäyte. Monet kissat suostuvat pissaamaan tyhjään, kuivaan ja puhtaaseen laatikkon. Vaihtoehtoisesti saatavilla on kissanhiekkavalmisteita jotka eivät ime pissaa sisäänsä vaan pissa on helppo kerätä taltee pipetillä kissan käytyä laatikolla. Virtsanäyte tulee säilyttää jääkaapissa, puhtaassa ja kuivassa astiassa. Tutkimusten kannalta paras näyte on mahdollisimman tuore eikä näyte saisi olla vuorokautta vanhempi.
FirstVet

FirstVet

Viimeksi päivitetty: 2018-02-27
Kategoria: Kissa

Lataa FirstVet- sovellus älypuhelimeesi.

Voit käyttää palvelua iPhonella, iPadilla tai Android- laitteella. Sovelluksen voit ladata Google Playsta tai App Storesta.