Seuraava vapaa aika:

Kissani on todella apaattinen kun se joutuu käyttämään kauluria. Mitä voin tehdä?

FirstVet vastaa

Ongelma on valitettavan yleinen mutta useimmat kissat tottuvat kauluriin ennenpitkää. Ennen tätä kissa saattaa tarvita apua syömisessä ja juomisessa. On hyvä antaa ruokaa ja juomaa joista kissa erityisesti pitää. Mikäli pystyt tarkkailemaan kissaa koko ajan, voi kaulurin ottaa pois lyhyiksi ajoiksi kerrallaan. Jos tämä ei ole mahdollista, on kauluri pidettävä päällä, etenkin, kun kissa on yksin sekä yöaikaan. Kissan voi yrittää saada unohtamaan kaulurin olemassaolon leikittämällä sitä sekä auttamalla sitä syömisessä ja naaman puhdistamisessa. Jos kaulurin käyttäminen tuntuu täysin mahdottomalta ja haava on vatsan tai selän alueella, voi kaulurin sijasta kokeilla pukua tai bodya. On viisasta alkaa totuttelemaan kisssaa kauluriin jo ennen kuin sitä oikeasti tarvitaan. Pentua voi houkutella pistämään päänsä kaulurin läpi makupalan avulla ja kaulurin voi jättää päälle joka kerta hieman pidemmäksi aikaa.
FirstVet

FirstVet

Viimeksi päivitetty: 2018-02-27
Kategoria: Kissa

Lataa FirstVet- sovellus älypuhelimeesi.

Voit käyttää palvelua iPhonella, iPadilla tai Android- laitteella. Sovelluksen voit ladata Google Playsta tai App Storesta.