Ask a veterinarian - Dog

Miksi koira oksentelee/ripuloi?

Vet at FirstVet answers:

Koiran oksentelun ja ripuloinnin taustalla voi olla eri syitä. Tavallinen mahavaivojen syy on esimerkiksi se, että koira on päässyt syömään jotain pilaantunutta tai muuten sopimatonta, samaan tapaan kuin ihmiset saavat ruokamyrkytyksen. Koira voi myös saada virusperäisen tarttuvan oksennus/ripulitaudin toisilta koirilta kuten ihmiset saavat vatsataudin, virukset eivät tosin tartu ihmisestä koiraan tai toisinpäin. Toistuvan oksentelun syynä voi myös olla suolitukos koiran syötyä jotain joka pysäyttää suolen normaalin toiminnan. Koirilla esiintyy lisäksi joukko erilaisia tulehduksellisia maha- ja suolistoasairauksia jotka voivat aiheuttaa oksentelua ja ripulointia. Muita mahdollisia syitä maha-suolikanavan oireilulle ovat myrkytykset tai erilaiset sisäelimelliset vaivat.