Kysy eläinlääkäriltä - Koira

Mikä on vanhan koiran vestibulaarisyndrooma? onko se sama asia kuin aivoverenvuoto?

FirstVetin eläinlääkäri vastaa:

Sisäkorvan ja tasapainoelinten oireita kutsutaan vestibulaarioireiksi. On olemassa oireyhtymä, jota kutsutaan vanhan koiran vestibulaarisyndroomaksi tai idiopaattiseksi vestibulaarisyndroomaksi. Kyseessä ei ole aivoverenvuoto tai -infarkti. Vestibulaarisyndrooman aiheuttajaa ei tiedetä varmasti. On epäilty, että sen taustalla ovat ikääntymisen aiheuttamat rappeumamuutokset koiran sisäkorvassa. Nimensä mukaisesti oireyhtymä on enimmäkseen iäkkäiden koirien vaiva. Tyypillisiä oireita ovat pään kallistaminen toiselle puolelle, hoipertelu ja kehän kiertäminen. Koira kiertää kehää aina samaan suuntaan mihin pää kallistuu. Sillä voi myös olla pahoinvointia ja oksentelua. Vanhan koiran vestibulaarisyndrooma voi mennä ohi itsekseen mutta akuuttivaihe saattaa kestää parikin viikkoa ja joillekin koirille jää lievempiä oireita loppuelämäksi. Joskus pahoinvointi- ja ahdistusoireet vaativat auuttivaiheessa lääkehoitoa. Ikääntymisen aiheuttama vestibulaarisyndrooma ei ole sisäkorvaoireilun ainoa mahdollinen syy. Esimerkiksi sisäkorvan tulehdus tai kasvaimet voivat painaa tasapainoelimiä ja aiheuttaa samankaltaisia oireita. Pelkkien oireiden perusteella on vaikea varmasti tietää, mikä niiden taustalla on. Jos oireilu ei helpota tai koiran vointi on huono, on syytä varata aika eläinlääkärille joka saattaa tehdä päätöksen lääkityskokeilusta. Parhaiten sisäkorvan tilasta saa tietoa magneettikuvauksen avulla.