Kysy eläinlääkäriltä - Koira

Mitä koira tarvitsee matkustaessaan eu:n sisällä?

FirstVetin eläinlääkäri vastaa:

Toiseen EU- maahan matkustaessaan koira tarvitsee lemmikkieläimille tarkoiteutn EU- passin jonka myöntää eläinlääkäri. Passin myöntämisen edellytyksenä on, että koira on tunnistusmerkitty (useimmiten mikrosirulla) ja sillä on voimassa oleva raivotautirokotus. Matkustettaessa Etelä- Eurooppaan ja Baltian maihin on suositeltavaa ottaa perusrokotusten lisäksi leptospiroosirokotus sekä estolääkitys punkkien ja sääskien varalta sillä ne levittävät tarttuvia tauteja. On myös muistettava, että Suomeen takaisn tultaessa vaaditaan heisimatolääkitys ekinokokki- loista vastaan. Lääkitys on annettava koiralle 1-5 vuorokautta ennen Suomeen tuloa paikallisen eläinlääkärin valvonnassa ja lääkityksen ajankohta tulee merkitä EU-passiin. Eräät muutkin EU-maat Suomen lisäksi kuten Norja, Malta. Iso-Britannia ja Irlanti vaativat ekinokokkilääkityksen ennen maahan tuloa. Koirien matkustussäännökset saattavat muuttua aika ajoin joten ajanmukaiset ohjeet on hyvä tarkistaa Eviran kotisivuilta (www.evira.fi -> eläinten tuonti ja vienti).